Bίλχελμ Λάγκους – Ένας Φινλανδός λόγιος στην Αθήνα του 1852

*suomenkielinen käännös alla*
 

Eπέλεξα το δρόμο που περνάει από τα ερείπια του ναού του Διός. Oι φήμες ήταν αληθινές. H φοβερή καταιγίδα δεν είχε καταστρέψει μόνο σύγχρονα κτήρια. Eίχε ρημάξει και ένα από τα ομορφότερα μνημεία του Xρυσού Aιώνα των Aθηνών. Ένας από τους τεράστιους στύλους που ανήκει σε έναν από τους μεγαλύτερους ναούς των θεών των Eλλήνων, το ναό του Oλυμπίου Διός, έχει σκύψει το περήφανο κεφάλι του. Aυτή τη στιγμή πλήθος κόσμου κατακλύζει το χώρο και οι δημοσιογράφοι έχουν ορμήσει σαν όρνια· άλλος ζωγραφίζει, άλλος κάνει μετρήσεις, άλλος κρατάει σημειώσεις. Tο θλιβερό νέο θα φτάσει σίγουρα  σε κάθε γωνιά του κόσμου. H αξία ενός ήρωα γίνεται κατανοητή μόνο αφού εκείνος πέσει· το ίδιο ισχύει και γι’ αυτούς εδώ τους στύλους. Δυστυχώς είχαμε τη ευκαιρία να εξετάσουμε έναν από αυτούς και να διαπιστώσουμε πόσο απλή, αλλά συγχρόνως ανθεκτική ήταν η κατασκευή τους. Άλλωστε είχαν αντέξει στις μπόρες για περισσότερο από δύο χιλιετίες... Mέχρι χτες το βράδυ 16 στύλοι έστεκαν όρθιοι, ανάμεσά τους κι ένας που πάνω στο κιονόκρανό του υπήρχε ακόμα το κατάλυμα όπου κατά το Mεσαίωνα ασκήτευσε ένας στυλίτης. O μεσαίος από τους τρεις στύλους στα δυτικά έχει πέσει τόσο όμορφα, λες και κάποιος έχει τοποθετήσει τους σπονδύλους του στη σειρά τον ένα μετά τον άλλο.

Έτσι περιγράφει ο Βίλχελμ Λάγκους σε μια επιστολή προς τη μητέρα του την καταστροφή που προκάλεσε η καταιγίδα της 26ης Οκτωβρίου 1852.

Ο Bίλχελμ Λάγκους (1821-1909) ήταν ο πρώτος Φινλανδός λόγιος που ταξίδεψε στην Αθήνα και παρέμεινε μάλιστα εκεί για έναν ολόκληρο χρόνο με σκοπό να μάθει την ελληνική γλώσσα. Το λεπτομερές προσωπικό του ημερολόγιο αλλά και η εκτενής αλληλογραφία του με τους συγγενείς του στη Φινλανδία, καθώς και η αλληλογραφία της συζύγου του Κασταλίας, αποτελούν τεκμήρια του ταξιδιού του και ιδιαίτερα της παραμονής του στην ελληνική πρωτεύουσα. Ο Λάγκους περιγράφει με μαεστρία, πολλές φορές και με κριτική διάθεση, την καθημερινή ζωή στην Αθήνα, αλλά και την ατμόσφαιρα στο Πανεπιστήμιο Αθηνών και τις πρεσβείες της Ρωσίας και της Σουηδίας, καθώς και τους Έλληνες λογίους που γνώρισε, όπως τον Aλέξανδρο Ρίζο-Pαγκαβή, τον Kωνσταντίνο Παπαρρηγόπουλο και τον Iωάννη Γεννάδιο. Μέσα από τα χειρόγραφά του μπορούμε να σχηματίσουμε μια μοναδική εικόνα από τις εμπειρίες ενός Φινλανδού στην Αθήνα και την Ελλάδα των μέσων του 19ου αιώνα.

Ο Bίλχελμ Λάγκους παρουσιάζει ιδιαίτερο ενδιαφέρον και για έναν ακόμα λόγο. Ταξίδεψε από τη Φινλανδία στην Eλλάδα μέσω Pωσίας. Μέχρι τη ρωσική επανάσταση του 1917 η επικοινωνία ανάμεσα στις χώρες μας γινόταν μέσω Pωσίας, η οποία λειτουργούσε τότε ως συνδετικός κρίκος ανάμεσα στις Bόρειες Xώρες και τη Mεσόγειο, κάτι που έχει λίγο πολύ ξεχαστεί. Το 1809, βλέπετε, η Φινλανδία, η οποία μέχρι τότε υπαγόταν στη Σουηδία, ανακηρύχθηκε Αυτόνομο Μεγάλο Δουκάτο υπό τη Ρωσική Αυτοκρατορία κι έτσι ανοίχτηκαν στους Φινλανδούς δρόμοι επικοινωνίας όχι μόνο με την Ανατολή, αλλά και με ολόκληρο τον κόσμο. Έτσι ο νεαρός Λάγκους άδραξε την ευκαιρία και ταξίδεψε στη Νότια Ρωσία, στην Οδησσό, με σκοπό να μελετήσει την ιστορία των Σκυθών και την εξάπλωση του ελληνικού πολιτισμού στα βόρεια παράλια της Μαύρης Θάλασσας. Από την Οδησσό συνέχισε το ταξίδι του με πλοίο ως τον Πειραιά μέσω Κωνσταντινούπολης, Σμύρνης και Σύρου.

Κατά την παραμονή του στην ελληνική πρωτεύουσα, ο Λάγκους δημοσίευσε στο περιοδικό Πανδώρα μια από τις πρώτες μελέτες σχετικά με την ιστορία των Eλλήνων της Nότιας Pωσίας με τον τίτλο «Περί των Ελλήνων της Μεσημβρινής Ρωσίας» και βρήκε χρόνο να μελετήσει μόνος του τουρκικά, αφού τότε δεν υπήρχε καθηγητής αυτής της γλώσσας στην Aθήνα. Ο Λάγκους ήταν ένας από τους λίγους ευρωπαίους που μελέτησε τις κλασικές και τις ευρωπαϊκές γλώσσες αλλά και τις ανατολικές, όπως τα αραβικά, τα εβραϊκά, τα τουρκικά και τα περσικά.

Όταν ο Bίλχελμ Λάγκους επέστρεψε στη Φινλανδία, κατέλαβε την έδρα των ανατολικών σπουδών στο Αλεξάνδρειο Πανεπιστήμιο της χώρας, σημερινό Πανεπιστήμιο του Ελσίνκι, μια θέση που άφησε μετά από λίγα χρόνια για την έδρα της Eλληνικής Γραμματείας. Τερμάτισε την ακαδημαϊκή του καριέρα ως πρύτανης του ίδιου πανεπιστημίου.

Βιβλιογραφία:

Μπιορν Φορσέν, Ο Βίλχελμ Λάγκους στην Αθήνα του 19ου αιώνα. Στο Μπιορν Φορσέν-Βασίλης Καρδάσης, Αγαπητή μισητή μου Αθήνα! Στιγμιότυπα από τη ζωή του Φινλανδού ελληνιστή Βίλχελμ Λάγκους. Εστία 2009.

 
 ***



Wilhelm Lagus – suomalainen sivistynyt Ateenassa 1852

Valitsin Juppiterin temppelin raunioiden ohitse kulkevan reitin. Huhu oli totta. Raivoava hirmumyrsky ei ollut yöllä tuhonnut ainoastaan lukemattomia nykyajan aikaansaannoksia, vaan runnellut myös yhtä kauneimmista Ateenan kultakaudelta periytyvistä monumenteista. Yksi niistä mahtavista pylväistä, jotka kuuluvat suurimpaan kaikista kreikkalaisten jumalten asunnoista, Olympoksen Zeuksen temppeliin, on painanut ylvään päänsä maahan. Väki virtaa sinne parhaillaan massoina, ja sanomalehtimiehet ovat hyökänneet paikalle kuin haaskalinnut: yksi piirtää, toinen mittailee, kolmas tekee muistiinpanoja. Valitettava uutinen leviää varmasti päivän postin mukana maailman joka kolkkaan. Sankarin erityislaadun tajuaa vasta hänen kaaduttuaan, ja sama pätee myös näihin pylväisiin. Valitettavasti saimme surkuteltavan tilaisuuden tutkia yhtä niistä ja todeta, kuinka ihmeellisen yksinkertainen ja kuitenkin kestävä on niiden rakenne, joka on uhmannut enemmän kuin kahden vuosituhannen myrskyjä…. Viime yöhön saakka 16 niistä seisoi pystyssä, joukossa myös yksi, jonka kapiteelin päällä vielä oli koppi, jossa eräs munkki oli asunut keskiajalla; keskimmäinen kolmesta lännimmäisinä seisovista on nyt kaatunut, ja vieläpä niin kauniisti, että on aivan kuin sen rummut olisi varta vasten ladottu maahan toistensa perään.

Näin Wilhelm Lagus kuvaa eräässä kirjeessään äidilleen katastrofia, jonka ukkosmyrsky 26.10. vuonna 1852 sai aikaan.

Wilhelm Lagus (1821-1909) oli ensimmäinen suomalainen sivistynyt, joka matkusti Ateenaan. Hän asui siellä kokonaisen vuoden tavoitteenaan oppia kreikan kieltä. Hänen yksityiskohtainen päiväkirjansa ja läheinen kirjeenvaihtonsa suomalaisten sukulaistensa kanssa, kuten myös hänen vaimonsa Kastalian kirjeenvaihto, ovat osa hänen matkansa ja etenkin Ateenan aikansa hedelmiä. Lagus kuvaa taidokkaasti ja usein kriittisesti Ateenan jokapäiväistä elämää ja tunnelmaa Ateenan yliopistossa ja Venäjän ja Ruotsin suurlähetystöissä. Hän kuvailee myös kreikkalaisia sivistyneitä, joihin tutustui, kuten esimerkiksi Aléksandros  Rízos-Ragavísta, Konstantínos Paparrigópulosta ja Ioánnis Gennádiosta. Hän muistiinpanojensa perusteella voi muodostaa ainutkertaisen kuvan suomalaisesta Ateenassa ja Kreikassa 1800-luvun puolivälissä.

Wilhelm Lagus on erityisen kiinnostava toisestakin syystä. Hän matkusti Kreikkaan Venäjän kautta. Aina Venäjän vallankumoukseen saakka vuonna 1917 yhteys maidemme välillä kulki Venäjän kautta, joka oli tuolloin yhdistävä tekijä pohjoisten ja Välimeren maiden välillä, mikä on jokseenkin unohtunut seikka. Vuonna 1809 Suomi, joka siihen saakka oli ollut Ruotsin vallan alaisena, tuli autonomiseksi osaksi Venäjän valtakunta ja sai siten väylän – ei ainoastaan itään – vaan koko maailmaan. Niin nuori Lagus tarttui tilaisuuteen ja matkusti Venäjän eteläosiin, Odessaan, tavoitteenaan tutkia Skyyttien historiaa ja kreikkalaisen kulttuurin levinneisyyttä Mustanmeren pohjoisrannikolla. Odessasta hän jatkoi matkaansa Pireukseen Istanbulin, Smyrnan ja Siroksen kautta.

Oleskellessaan Kreikan pääkaupungissa Lagus julkaisi Pandora-lehdessä yhden ensimmäisistä tutkimuksistaan Etelä-Venäjän kreikkalaisten historiasta otsikolla ”Etelä-Venäjän kreikkalaisista” ja löysi aikaa opetella itsekseen turkin kieltä, sillä tuohon aikaan Ateenassa ei ollut sen kielen opettajaa. Lagus oli yksi niistä harvoista eurooppalaisista, joka opiskeli klassisten kielten lisäksi eurooppalaisia ja itämaisia kieliä, kuten arabiaa, hepreaa, turkkia ja persiaa.

Kun Wilhelm Lagus palasi Suomeen, hän sai paikan Itämaiden tutkimuksen laitoksella Aleksandrian yliopistossa, nykyisessä Helsingin yliopistossa, josta hän siirtyi muutamaa vuotta myöhemmin Kreikan kielen ja kirjallisuuden laitokselle. Hän päätti yliopistouransa saman yliopiston rehtorina.

Lähteet:

Björn Forsén,Wilhelm Lagus. Varhaista tutkimusmatkailua Ateenassa, teoksessa Kadonnut Kreikka, suomalaisten matkakuvauksia ennen massaturismia, SKS 2006

 

FALIRO ─ vaikuttava hautausmaa päivänvaloon // ΦΑΛΗΡΟ: Στο φως εντυπωσιακή νεκρόπολη

*στα ελληνικά παρακάτω*

Faliron hautausmaa on erittäin merkittävä arkeologinen alue. Stavros Niarkhoksen kulttuurikeskuksen rakentamisen yhteydessä alueella suoritettiin monia tutkimuskaivauksia. Eräällä noin 3000 neliömetrin laajuisella alueella kaivettiin esiin vanha hautausmaa, jonka osia oli Kreikan arkeologinen palvelu kaivanut jo viime vuosisadan alussa. Hautausmaan käyttöaika on ollut pitkä, se kattaa kolmen vuosisadan ajanjakson 700-luvulta 400-luvulle eKr. Hautausmaan laajuuden, hautojen tiheyden ja hautausmaan käytössä oloajan keston vuoksi voidaan sanoa sen olleen eräs merkittävimmistä arkaaisen ajan hautausmaista Attikan niemimaalla.

Vauvojen ja lapsien luurankoja ruukuissa.

Kaiken kaikkiaan esiin kaivettiin 1069 hautaa, joissa oli 1500 luurankoa. Hautaustavoissa on merkittäviä eroja. Useimmat vainajat löydettiin haudattuina yhteishautoihin. Suunnilleen kolmasosa vainajista on vauvoja tai lapsia haudattuina ruukkuihin. Noin 5 prosenttia haudatuista on poltettu tuhkaksi ja muutamia luurankoja on löydetty arkun muotoisista haudoista. Yksi luuranko löytyi puisesta veneestä, jota oli käytetty arkkuna.

Puisessa veneessä oleva luuranko.

Kaksi Faliron joukkohaudoista kätkee sisäänsä luurankoja, jotka löydettiin mahallaan makaavasta asennosta kädet kahleilla selän taakse sidottuina. Nämä kahlehditut luurangot, jotka ovat varmastikin Faliron hautausmaan kaikkein kiehtovimmat löydökset, ovat saaneet osakseen tutkijoiden huomion jo vuosikymmenten ajan, koska antiikin ajalta on löydetty vain vähän kahlehdittuja vainajia ja koska hautaustapa voi olla merkki merkki kostosta, orjuudesta tai kuolemanrangaistuksesta.

 

Luuranko, joka löydettiin kädet selän taakse sidottuina.

Ennen kuin 1500 luurankoa annetaan muiden tutkijoiden käsiin erinäisiä tutkimuksia varten, täytyy kaikki jäänteet puhdistaa, luut luetteloida ja määritellä vainajan ikä ja sukupuoli. Faliron luurangot avaavat erinomaisen ”ikkunan” erääseen antiikin ajan historian merkittävään ajanjaksoon ennen kaupunkivaltioiden esiin nousua. Erityisesti niiden odotetaan auttavan Ateenan demokratiaa edeltäneeseen aikaa liittyvien päätelmien tekemisessä, esimerkiksi millaista oli lasten elämä antiikin maailmassa. Mutta niistä saa tietoa myös alueen asukkaiden ravinnosta ja heitä vaivanneista sairauksista. Yleisesti ottaen luurangoista odotetaan saatavan monia tärkeitä lähes kaikkiin antiikin ajan Ateenan elinolosuhteisiin liittyviä tietoja.

Kylonin ajan kauhistuttava rikos

Kylonin aikana tapahtui Ateenassa kauhea rikos, joka liittynee Faliron alueen löytoihin. Ainakin kaivausten johtaja, tohtori Stella Khrisulaki, läntisen Attikan, Pireuksen ja saarten alueen eforian päällikkö, esittää niin. Kaikilla haudasta löydetyillä vainajilla on kädet sidottu, paitsi yhdellä kuopan nurkasta löytyneellä, jolla on sidottu jalat. Kaikki ruumiit on aseteltu tarkkaan järjestykseen, joka Khrisulakin mukaan osoittaa, että heidät teloitettiin ja haudattiin samalla paikalla.

Stella Khrisulaki on tutkinut arviolta noin 50 prosenttia luurangoista ja on vakuuttunut, että vainajat ovat olleet hyväkuntoisia nuoria miehiä. Heidän hampaansa ovat hyväkuntoisia eikä luissa ole murtumia, paitsi yhdellä, jolla on olkapäässä ommeltu nuolen jättämä arpi. Khrisulaki arvelee, että nämä nuoret miehet hyvin todennäköisesti teurastettiin julmasti ja tästä hän päättelee, että joukkohautaan on haudattu nuoria aristokraatteja, jotka joutuivat vastakkainasettelusta johtuvan väkivallan uhreiksi aikana ennen demokratian vakiintumista.

Hautaan on laitettu vainajien seuraksi vain kaksi oinokhoeta (viinin kaatamiseen tarkoitettu kannu), kahdeksi pieneksi tuhkansäilytysastiaksi, mutta niiden ansiosta hauta voidaan ajoittaa noin vuoden 632 eKr. tienoille ─ siis Kylonin ajalle. Nämä kaksi pientä tuhkansäilytysastiaa myös osoittavat, että vainajat olivat joutuneet jotenkin häviölle, mutta heitä ei kuitenkaan pidetty vihollisina.

Epäonnistunut vallankaappaus ja turvananojien jumalaton teurastus

Kylon oli hyväsukuinen oman aikansa tunnettu henkilö ja olympiavoittaja (kaksoisauloksen soitossa). Vuosien 636 ja 632 eKr. aikana Ateenassa oli vallassa tyranni Megakles. Kylon aikoi käyttää hyväkseen olympiavoittajan mainettaan ja tahtoi appensa, Megaran tyranni Theageneen, avulla kukistaa Megakleen ja ryhtyä itse Ateenan tyranniksi.

Kylonin vallankaappaus epäonnistui ja hän itse kuitenkin onnistui pakenemaan Ateenasta, mutta hänen kannattajansa hakivat turvaa Akropoliin temppelistä.

Megakles lupasi ensin, että jos turvananojat tulevat ulos temppelistä, kukaan ei vahingoita heitä. Hän ei sitten kuitenkaan pitänyt sanaansa, vaan surmautti heidät. Tämä jumalaton turvananojien teloitus, joka tunnetaan nimellä ”Kylonin häväistys” sai aikaan paljon kauheuksia kaupungissa ja yllytti yleiseen mekkalointiin sekä Ateenassa että sen ulkopuolella. Kaupungin puhdistamiseksi tästä rikoksesta täytyi kutsua oraakkeli Epimenides Kreetalta. Puhdistusta seurasi kuitenkin vielä paljon kapinoita ja rauhattomuutta aina vuoteen 597 eKr. saakka kunnes Solon sai vihdoin soviteltua riidat.

Teksti: Maria Gourdouba

Käännös: Vesa Vahtikari

Youtube: Phaleron Delta Archaeological Excavations Area GR subs

ΦΑΛΗΡΟ: Στο φως εντυπωσιακή νεκρόπολη

Η νεκρόπολη του Φαλήρου είναι ένας αρχαιολογικός χώρος εξαιρετικά μεγάλης σημασίας. Στο πλαίσιο κατασκευής του Κέντρου Πολιτισμού Ίδρυμα Σταύρος Νιάρχος, διεξήχθησαν σωστικές ανασκαφικές έρευνες. Σε μία έκταση περίπου 3000 τ.μ. αποκαλύφτηκε ένα εκτεταμένο αρχαίο νεκροταφείο, τμήματα του οποίου είχαν ανασκαφεί από την Ελληνική Αρχαιολογική Υπηρεσία στις αρχές του περασμένου αιώνα. Η περίοδος χρήσης του νεκροταφείου ήταν μεγάλη, καλύπτοντας το διάστημα τριών σχεδόν αιώνων από τον ύστερο 8ο έως τον πρώιμο 5ο αιώνα π.Χ. Η έκταση, η πυκνότητα και η μεγάλη διάρκεια χρήσης συνηγορούν υπέρ του χαρακτηρισμού του ως μιας από τις σημαντικότερες νεκροπόλεις της Αττικής κατά την αρχαϊκή εποχή.

Σκελετοί παιδιών και βρεφών σε πιθάρια

Ανασκάφηκαν συνολικά 1.069 ταφές με 1.500 σκελετούς. Υπάρχει σημαντική διαφοροποίηση στο πώς οι άνθρωποι θάφτηκαν. Οι περισσότεροι βρέθηκαν θαμμένοι μέσα σε κοινούς λάκκους, σχεδόν το ένα τρίτο είναι βρέφη και παιδιά μέσα σε μεγάλα πιθάρια, περίπου 5% είναι αποτεφρωμένοι και υπάρχουν μερικοί που έχουν βρεθεί σε κιβωτιόσχημους τάφους. Ένας από αυτούς βρέθηκε σε ξύλινο σκάφος που χρησιμοποιήθηκε ως φέρετρο.

Σκελετός σε ξύλινο σκάφος

Σκελετός που βρέθηκε με τα χέρια του δεμένα πίσω από την πλάτη

Δύο μαζικές ταφές στο Φάληρο κρύβουν σκελετούς που βρέθηκαν σε πρηνή θέση και με τα χέρια αλυσοδεμένα πίσω από την πλάτη τους Οι αλυσοδεμένοι σκελετοί, τα πιο συναρπαστικά ευρήματα στο Φάληρο, έχουν λάβει την προσοχή των ερευνητών για δεκαετίες, καθώς είναι από τις λίγες περιπτώσεις αλυσοδεμένων νεκρών τον αρχαίο κόσμο και θα μπορούσαν να είναι σημάδια της τιμωρίας, της δουλείας, ή της ποινής του θανάτου.

Προτού οι 1.500 σκελετοί διατεθούν στους ερευνητές για μελέτη, το σύνολο των λειψάνων πρέπει να καθαριστεί, τα οστά να απογραφούν και να προσδιοριστεί η ηλικία του θανάτου και το φύλο τους. Οι σκελετοί του Φαλήρου θα ανοίξουν ένα σπουδαίο «παράθυρο» σε μια ιδιαίτερα σημαντική περίοδο της αρχαίας ελληνικής ιστορίας αμέσως πριν την άνοδο της πόλης- κράτους. Ειδικότερα, αναμένεται να βοηθήσουν στην εξαγωγή συμπερασμάτων σχετικά με την πολιτική κατάσταση πριν την άνοδο της Αθηναϊκής Δημοκρατίας, το πώς ήταν η ζωή των παιδιών στον αρχαίο κόσμο, αλλά και να δώσουν στοιχεία σχετικά με τη διατροφή των αρχαίων κατοίκων της περιοχής και τις ασθένειες που τους ταλαιπωρούσαν. Γενικά, αναμένεται να προκύψουν σημαντικά στοιχεία για όλες τις κοινωνικές τάξεις της αρχαίας Αθήνας.

Το αποτρόπαιο έγκλημα της εποχής του Κύλωνα

Στην εποχή του Κύλωνα συνέβη ένα αποτρόπαιο έγκλημα το οποίο συνδέεται με τα ευρήματα του Δέλτα Φαλήρου, όπως ανέφερε η Δρ Στέλλα Χρυσουλάκη, προϊσταμένη της Εφορείας Αρχ/των Δυτικής Αττικής, Πειραιώς & Νήσων, επικεφαλής της ανασκαφής. Όλοι οι νεκροί φέρουν δεσμά στα χέρια, πλην ενός που βρέθηκε στην άκρη του σκάμματος και ήταν δεμένος στα πόδια. Οι σοροί τους είναι τοποθετημένοι κατά παράταξη, πράγμα που δείχνει πως εκτελέστηκαν και ενταφιάστηκαν επί τόπου.

Η ίδια έχει εξετάσει ως τώρα μακροσκοπικά το 50% των σκελετών και έχει διαπιστώσει ότι πρόκειται για νέους άνδρες σε πολύ καλή φυσική κατάσταση, καλοζωισμένους, με άριστη οδοντοφυΐα και χωρίς κατάγματα στα οστά, πλην ενός που φέρει αιχμή βέλους καρφωμένη στον ώμο. Οι άνδρες αυτοί πιθανόν να σφαγιάσθηκαν, εκτιμά η αρχαιολόγος. Ως εκ τούτου θεωρεί ότι στο πολυάνδριο είναι θαμμένοι νεαροί αριστοκράτες, θύματα των σφοδρών αντιπαραθέσεων της εποχής πριν εγκαθιδρυθεί η Δημοκρατία.

Μόνο δυο οινοχόες, δύο μικρά αγγεία σπονδών, τους συνόδευαν χάρη στα οποία χρονολογείται ο τάφος περί το 632 π.Χ., δηλαδή στην εποχή του Κύλωνα. Επίσης, τα μικρά αγγεία σπονδών αποδεικνύουν πως ενώ ήταν ηττημένοι, δεν αντιμετωπίστηκαν ως εχθροί.

Το αποτυχημένο πραξικόπημα και η ανίερη σφαγή των «Ικετών»

Ο Κύλωνας ήταν Αθηναίος ευγενής και πασίγνωστος στην εποχή του ως ολυμπιονίκης (στο αγώνισμα του διαύλου). Στην Αθήνα το 636 ή 632 π.Χ. ήταν στην εξουσία ο τύραννος Μεγακλής. Ο Κύλων, εκμεταλλευόμενος τη φήμη του ως ολυμπιονίκη και με τη βοήθεια του πεθερού του, τυράννου Μεγάρων Θεαγένη, θέλησε να ανατρέψει τον Μεγακλή και να γίνει αυτός τύραννος της πόλης των Αθηνών.

Το πραξικόπημα του Κύλωνα απέτυχε, ο ίδιος κατάφερε να διαφύγει αλλά οι οπαδοί του μπήκαν για να σωθούν στον Παρθενώνα.

Ο Μεγακλής τους υποσχέθηκε πως αν βγουν από τον ναό δεν θα τους πειράξει κανείς, αλλά δεν κράτησε το λόγο του και τους δολοφόνησε. Η ανίερη αυτή πράξη εκτέλεσης ικετών, γνωστή ως «Κυλώνειον άγος», επέφερε πολλά δεινά στην πόλη και προκάλεσε γενική κατακραυγή στην Αθήνα και εκτός αυτής. Χρειάστηκε να καλέσουν τον μάντη Επιμενίδη από την Κρήτη για τον εξαγνισμό της πόλης. Ακολούθησαν στάσεις και ταραχές μέχρι το 597 π.Χ., ωσότου ανέλαβε να τους τα συμβιβάσει ο Σόλωνας.

Μαρία Γουρδουμπά

Youtube: Phaleron Delta Archaelogical Excavations Area GR subs 

Saara Kauppinen: MUTTA KREIKKA ON NIIN PALJON MUUTAKIN – ASSISTENTTINA ATEENASSA 2011−2014

Näkymä Filopappou-kukkulalta. (Kuva: Pete Korhonen.)

Kävelen instituutilta kotiin. On lämmin iltapäivä, linnut laulavat ja aurinko paistaa hiljaisille kaduille. Puhelin piippaa, Suomesta tulee hätääntyneitä viestejä. Kreikassa on yleislakko, ja Syntagmalta lähetetyt uutiskuvat ovat täynnä tulenlieskoja. Meillä vajaan parin kilometrin päässä Syntagmalta on kuitenkin rauhallisempaa kuin tavallisina arkipäivinä, sillä yleislakko on hiljentänyt kadut: ei busseja, ei takseja, monet pienyritykset kiinni. Ilman kadunvarressa kukkivien pomeranssien tuoksuun sekoittuvaa palavien autonrenkaiden hajua ei mellakasta tietäisi mitään.

Aloitin työni instituutin assistenttina vuoden 2011 alussa, mutta sain kuulla valinnasta jo maaliskuussa 2010. Kreikka oli jo tuolloin noussut otsikoihin, ja suomalaisissa tiedotusvälineissä raportoitiin Ateenan kyynelkaasun katkusta. Talous sakkasi ja syöksyi, uutiskuvissa lensivät polttopullot. Ystävät Suomessa puistelivat päätään ja vannottivat olemaan varovainen. Joku kysyi, aionko todella lähteä. Kun muutimme, moni kreikkalainenkin päivitteli, miten ikävään aikaan olimme maahan joutuneet. Suomessa jauhettiin kyllästymiseen saakka samaa joutavanpäiväistä vitsiä siitä, miten minun pitäisi käskeä kreikkalaisia maksamaan veronsa ja velkansa. Lakkopäivät seurasivat toisiaan, ja usein suomalaisissa uutisissa näytettiin mellakkakuvia (vanhemmista tapahtumista) heti aamusta, vaikka todellisuudessa ateenalaiset vielä hörppivät aamukahvejaan kaikessa rauhassa.

Kun Suomen tämänhetkinen Ateenan suurlähettiläs Pauli Mäkelä ennen kautensa virallista alkua vieraili instituutilla kesällä 2014, hän totesi: ”kriisiä emme voi jättää huomiotta, mutta Kreikka on niin paljon muutakin”. Seurattuani suomalaista ja kansainvälistä mediaa ja hämmästeltyäni syyllistävää ja väheksyvää keskustelua olin tästä yksinkertaisesta lausahduksesta varsin ilahtunut. Kriisi on äärimmäisen raadollinen vaihe kreikkalaisessa historiassa, haava joka ei tule umpeutumaan pitkään aikaan. Sen seuraamisesta ja kommentoimisesta tuli osa työnkuvaani, suurlähettiläästä puhumattakaan, mutta Kreikka toden totta on niin paljon muutakin. Myös juuri nyt, kriisin runneltua maata jo vuosia.

Talousvaikeuksista huolimatta Kreikka on antiikintutkijalle suorastaan ihanteellinen asemapaikka. Primäärimateriaali on helposti saavutettavissa, minun tapauksessani siis piirtokirjoitukset, joita Ateenassa pääsee lukemaan esimerkiksi Epigrafisessa museossa, Kansallisessa arkeologisessa museossa, agoralla ja muilla arkeologisilla alueilla. Ateenasta on tietenkin helppo tehdä kenttätyömatkoja myös muualle Kreikkaan ja naapurimaihin.

Ateenassa työskentelevän tutkijan arki on täyttä ja antoisaa. Eri kansainvälisten instituuttien ja arkeologisten koulujen kirjastot takaavat tutkimuskirjallisuuden saatavuuden. Instituutit myös järjestävät mielenkiintoisia luentoja enemmän kuin ehtii käydä kuulemassa, ja niiden henkilökunta harjoittelijoineen, yhdessä kreikkalaisten kollegojen kanssa, muodostaa kansainvälisen verkoston, joka Ateenassa on vilkas, avoin ja helposti lähestyttävä – Ateenassa verkostoituu melkein vahingossa.

Hain assistentuuria, koska kaipasin sellaista työkokemusta, jota omassa tutkijanrauhassa Metsätalon työhuoneella oli mahdoton hankkia. Arki instituutilla ylitti toiveeni moninkertaisesti.

Instituutin toiminta pyörii vahvasti tutkimuksen ympärillä – johtajalla ja assistentilla on omat projektinsa, minkä lisäksi koko henkilökunta, etenkin korvaamattomat kreikkalaiset toimistotyöntekijät, auttaa suomalaisia tutkijoita käytännön asioissa, kuten tutkimusluvissa. Kansainvälisen kollegaverkoston kautta käsitykseni Kreikassa tehtävästä arkeologisesta ja muusta antiikkiin liittyvästä tutkimuksesta on syventynyt, mikä tietenkin laajentaa myös oman tutkimuksen perspektiivejä.

Saara Kauppinen Olympieionissa. (Kuva: Joonas Vanhala.)

Instituutin yhteistyö muiden pohjoismaalaisten instituuttien (Ruotsi, Tanska, Norja) kanssa on tiivistä ja luontevaa esimerkiksi yhdessä hallinnoidun Pohjoismaisen kirjaston kautta. Oli kiinnostavaa seurata alamme julkaisutilannetta ja osallistua kirjaston kokoelmien kartuttamiseen hankintakomitean jäsenenä.

Assistentin tehtäviin kuuluu myös CIMO-harjoittelun koordinointi ja harjoittelijoiden perehdytys. Opiskelijoiden kautta kosketus suomalaiseen yliopistomaailmaan säilyi luontevasti, ja uskomattoman taitavien ja perehtyneiden harjoittelijoidemme luotsaaminen opetti myös “ohjaajaa”. Kuten harjoittelijat, myös assistentti osallistuu tapahtumien, esimerkiksi luentojen ja kollokvioiden, järjestelyihin. Vierailuluentojen lisäksi instituutilla järjestettiin mm. tiedeinstituuttien tapaamisia ja tohtorikoulutusseminaareja.

Syksyjeni kohokohta oli 4-5 viikon mittainen opiskelijakurssi, jonka suunnitteluun ja järjestelyyn meni luontevasti assistentin muuten hiljaisempi kesäkausi. Neljän vuoden aikana pääsin perehdyttämään suomalaisia yliopisto-opiskelijoita antiikintutkimuksen perusteisiin, opastamaan heitä arkeologisilla alueilla eri puolilla Kreikkaa, ja luennoimaan ja keskustelemaan Kreikan historian vaiheista. Pääsin myös kertomaan instituutin toiminnasta koululaisryhmille ja muille kiinnostuneille, esitelmöimään Kreikasta ja epigrafiikasta, ja järjestämään paitsi tieteellisiä tapahtumia, välillä myös näyttelyjä ja konsertteja. Samalla sain tavata ihmisiä sattumalta instituutille osuneista turisteista runoilijoihin, rajavirkailijoihin ja Kreikassa toimiviin diplomaatteihin. Erilaisten ihmisten tapaaminen olikin pestin ehdottomia etuja ja iloja.

Ateenassa viettämämme neljän vuoden aikana meillä kävi paljon vieraita Suomesta. Matkalla lentokentältä kaupunkiin moni huomasi tyhjinä törröttävät mainostaulujättiläiset. Niiden käyttö oli kielletty, siitä tyhjyys, mutta tulijoille ne näyttäytyivät laman masentaman maan lohduttomina symboleina. Ateenalainen arkielämä kuitenkin kumosi monta vierailijoiden ennakkokäsitystä. Hyvin usein ihmeteltiin, miten eloisa kaupunki on. Miten tarvernoissa ja kahviloissa riittää väkeä, kadut ovat täynnä ihmisiä ja takseja. On värikästä, iloistakin. Tämä on mielestäni kreikkalaisten elämän vahvuuksia: usein tavernapöydässä kyllä puhutaan kriisistä, mutta se tehdään yhdessä. Kokoonnutaan, syödään, paasataan, mutta myös iloitaan siitä, mitä on. En tiedä, huomaavatko kreikkalaiset tätä pystypäisyyttään aina itsekään, mutta se on piirre, jota yhdeksänkymmentäluvun lama-Suomessa aikuiseksi kasvaneena kunnioitan.

Graffiti Eksarhiassa. (Kuva: Saara Kauppinen.)

Neljän vuoden aikana seurasin myös, miten shokki ja äärimmäinen pettymys purkautui hiljalleen toiminnaksi. Yhteiskeittiöissä tarjottiin köyhimmille ruokaa, moni antoi vähästäänkin apua tarvitseville. Solidaarisuus toistui sekä seinäteksteissä, puheissa että arjessa – eikä suinkaan ummehtuneelle menneisyydelle vinoilevana terminä, vaan voimavarana. Nuoret perustivat kollektiiveja ja osuuskuntakahviloita, polkupyöräkauppoja, käsityöpuoteja. Kotikaupunginosani Koukaki näytti vuoden 2011 alussa olevan kuihtumassa hiljaisuuteen, mutta kun 2014 lopussa muutimme pois, alueelle oli noussut loputtomasti uusia pienyrityksiä, ja minulle rakkaasta Olympiou-kadusta oli tullut suorastaan muodikas uusien kuppiloiden, kahviloiden ja ruokaravintoloiden keskittymä.

Kaikilla ei silti edelleenkään mene hyvin tai edes paremmin, päin vastoin, ja monella on ikävä kyllä kaikki aihe pessimismiin. Itse näin läheltä akateemisen maailman vaikeudet. Moni tutkijakollegani jäi työttömäksi, yliopistojen palkkoja leikattiin tuntuvasti, palkanmaksua sai odottaa. Joskus kävi niinkin, että tuttava sai viran, mutta ei käytännössä voinut aloittaa työskentelyä, sillä yliopisto ei tiennyt koska voisi maksaa palkkaa. Lakot sekoittivat niin opettajien kuin opiskelijoiden arkea ja söivät välillä kokonaisia lukukausia. Monet ulkomailla väitelleet lahjakkaat tutkijat jäivät ja jäävät kokonaan vaille työtä.

Jos töitä – mitä tahansa – saa, palkka on vaatimaton. Puhutaan 400 euron sukupolvesta. Kun moni kolme-nelikymppinenkin asuu olosuhteiden pakosta vanhempiensa luona, tai kun satunnaiset tulot riittävät juuri ja juuri asunnon maksamiseen, mutta huomisesta ei tiedä, venyy oman elämän aloittaminen: moni lykkää esimerkiksi naimisiinmenoa ja etenkin lastentekoa pakon edessä. Elämä on ikään kuin jäissä, odottamassa jotakin, mitä ei välttämättä koskaan tule.

Ulkomaalaisena ja ulkomailta palkattuna sivustaseuraajana koinkin itseni usein moninkertaisesti etuoikeutetuksi: sain asua Kreikassa ja tehdä mielenkiintoista, innostavaa työtä murehtimatta jatkuvasti omaa toimeentuloani. Samalla sain vuosien ajan seurata paikan päällä tilannetta, joka oli (ja on) humanitäärisestä järkyttävyydestään huolimatta väistämättä myös kiinnostava ajanjakso sekä Kreikan että koko Euroopan kannalta.

Kaikille, eikä vähiten kreikkalaisille itselleen, on tänä päivänä selvää, että kreikkalaisessa systeemissä on suunnattomia ongelmia. Mutta Kreikka tosiaan on niin paljon muutakin. Antiikintutkijaa Kreikan historia tietenkin kiehtoo, sen dramatiikka ja loputtomat käänteet. Kulttuuri korkeakulttuurista vallattujen talojen punk-keikkoihin. Ateenan betonikuutiot ja graffitit, toisiinsa limittyvät kurjuus ja elämänilo. Jalkakäytäville levittyvä elämä, kuppilat ja kaupustelijat. Keskusteleva ilmapiiri, yhteiskunnallisuus, takseissa ja tavernoissa soiva rebetiko. Kvittenihilloa tuova naapuri. Sapfoa, Kavafista ja omia runojaan ulkoa siteeraava viinitilan yli yhdeksänkymppinen isäntä. Sitruspuiden tuoksu, jasmiinit kuusikaistaisen avenuen varsilla, vuorenrinteiden villiyrtit. Auringon punainen pallo hetkellä, jona meri nielee sen kitaansa.

Monille meistä käy niin, että Kreikasta lähtee vain palatakseen taas.

Kirjoitus on aiemmin ilmestynyt Helikonissa 1/2016.