Innoissaan kuin sotahevonen tantereella lensin Kiovan kautta kauan odotetulle matkalleni uudenkarhean hallituksen toiveita sykkivään Ateenaan. Edessä viisi kuukautta harjoittelua, oman alan työtä – sitä mitä vastavalmistuneet jahtaavat kuin kettua loordien niityillä. Takana olivat etukäteisvalmistelut, joihin kuului muun muassa valmistuminen filosofian maisteriksi Oulun yliopiston historiatieteistä.
Helmikuisessa Kreikassa tuntui vähän
itsensäpetokselta jättää syksyllä hyvin alkanut treenikausi kesken, sillä
oletusarvoisesti keskittymiseni tulisi suuntautumaan pitkälti maan
kulttuuritarjontaan ja viestinnällisiin tehtäviin. Jo varhaisessa vaiheessa
päätin, että aika on löydyttävä myös ruumiinkulttuurille. Oli aika etsiä
punttisali. Anima sana in corpore sano,
kävisi roomalainen loihemaan.
Eikä mennyt kauaa, kun pienessä mutta
selkeästi motivoituneessa porukassa kävimme läpi lähialueiden kuntosalitarjontaa.
Valtaosa erityisesti Gyzin alueen saleista sijaitsee kellareissa ja niitä
löytyy aivan Koroneos-talon lähikortteleistakin. Päätimme kuitenkin suunnata
seuraavaan kaupunginosaan, Kipseliin, missä vaihtoehtoja olikin jo enemmän ja myös laatu oli parempi.
Nopea katsaus menneeseen. Vanhassa Ateenassa
oli aikanaan kolme suurta julkista gymnasionia: Akademeia, Lykeion ja
Kynosarges. Koska nuorten miesten koulutuksessa, παιδεία, eräs
oppimistavoite asetettiin ruumiinkulttuurin piiriin, olivat nämä instituutit
kovalla käytöllä. Lopulta löysin myös oman treenipaikkani. Gymanisani, Golden
Gym Κυψέλη, sijaitsee betonimörskässä lähellä yliopiston päärakennusta ja rujosta
ulkomuodostaan huolimatta se osoittautui kaikin puolin toimivaksi
interiööriksi.
Kunto- tai punttisalilla käyminen Kreikassa on
erilaista, jos on tottunut nostamaan rautaa tiistaiahtaassa yliopiston
ilmastoidussa gymnasiassa. Se onkin varsin helppoa, sillä pienessä salissa
kiertelee hieman päivästä riippuen kolmesta viiteen traineria neuvomassa tai muuten vaan vitsiä kertomassa.
Lähtökohtaisesti salillehan ei Kreikassa tulla treenaamaan. Jo heti ensi
kerrasta meinasimme saada lähtöpassit puutteellisen varustuksen takia;
ehdottoman oleellisina kun salin isäntä piti pyyhettä ja jonkinlaisia jalkimia.
Minkään sortin hikeä tuottava suora toiminta ei taas ole täkäläisen enemmistön
suosikki, salille tullaan enimmäkseen hangaroundin ominaisuudessa tai
tovereitaan moikkaamaan. Itsekin saatoin pystysoudun takaa jotain ähkäistä
tutuille tervehdyksen merkiksi.
Perinteisesti gymnasionia ja palaestrata, eli kahdenkeskeiseen nyrkkeily- ja
painimittelöön tarkoitettuja salin takasyrjiä on suojellut Ἡρακλῆς ja Ἑρμῆς
ja erityisesti täällä Ateenan alueella itse Θησεύς. Huolen häivää koenkin
havaitsevani vasta hajaantuessani salilta kaduille juoksun tai kevyen hölkän
merkeissä. Koska kadut Kipseliin päin olivat paikoin jättimäisen huonossa
kunnossa, oli minulla pari kohtalaisen tasavertaista vaihtoehtoa
kohdistaa askeleeni. Lähin puisto Πεδίο του Άρεως, Areenkenttä, on
todennäköisesti joskus ollut miellyttävä, vehreä perheiden sunnuntai-piknikin
tyyssija. Siellä juokseminen ei ole mielekästä, sillä vakituista väkeä on
paljon. Silti juokseminen toi hyvää vastapainoa salille.
Totean, kuten Olavi Paavolainen vuonna 1939 Ateenassa, kun ”Matkani kevytmielisyys
alkaa minulle selvitä” , että ehdin mielestäni kevään aikana tehdä paljon
asioita, joita Ateenan matkaltani toivoinkin. Tutustuminen instituutin
monipuoliseen toimistotyöhön, arkeologiset kaivaukset, lukuisat
opastuskierrokset ympäri kaupunkia, kaikki
verkostoitumisbileet ja vuosijuhlat muissa instituuteissa, kellarissa tai
terassilla läpi kahlatut antiikin klassikot, lukemattomat lämpimät illat. Koska
en kaihda harrastaa lehtikirjoittelua, tein kevään aikana puolen tusinaa Kreikka-aiheista artikkelia
useisiin julkaisuihin, mm. Acatiimiin,
Journalistiin, Kalevaan, Oulun
ylioppilaslehteen, 1/2-lehteen ja
Helikoniin. Tutkimalla löysin uuden
Kreikan.
Vauhdikkaan ja
monipuolisen harjoittelun aikana valehtelematta täytyykin todeta, että eräs merkityksellinen keino
tasapainottaa arkea ja tyhjentää mieli on ollut juuri salilla käyminen. Siellä
treenaaminen ei välttämättä niinkään tähtää mihinkään erityiseen gymnopaediaan,
vaan se toimii ikään kuin meditatiivina. Ilman tasapainottavia
liikuntasuorituksia olisi arki kaikkine hyvine asioineenkin ollut vaarassa taipua
Prokrusteen vuoteeksi.
Ateenan liikuntatarjonta
on varsin hyvä, eikä ole mitään syytä kaihtaa punttisalien kutsua.
Suosittelenkin lämpimästi, mikäli haluaa nähdä toisenlaisen puolen Hellaan
arjesta ja samalla päästä siihen itsekin käsiksi ruumiinkulttuurin merkeissä. Kannattaa
suunnata salille.
Uula Neitola
Kirjoittaja
on oululainen FM, joka teki teki Cimo-harjoittelunsa instituutissa keväällä 2015 ja piti näkemästään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti